perjantai 21. huhtikuuta 2017
Road to 200x10
EM-kisat on takana enkä palaa siihen sen enempää. Annoin tässä blogissa ennen reissua arvion tilanteestani ja suoritus oli Kroatiassa sitä mitä oli valmistautuminen.
Nyt on ne kisat unohdettu ja alettu uuden rakentaminen. Olen odottanut jo pitkään että pääsen tekemään voimakautta ja on tuntunut hyvältä taas pitkästä aikaa tehdä vain hidasta voimaa ilman lajinostoja. Uskon että tekee vaikean vuoden jälkeen korvien välillekin hyvää.
Otsikkoon on kiteytetty seuraavan kuuden viikon maali. Tavoite joka jäi 2013 keväällä voimajaksolla saamatta vaikka yritys oli kova. Etukyykky 200kgx10! Neljä vuotta sitten pääsin kasiin asti 202,5lla.
Alla ensimmäisen ison nousun lopputulos jota lähdetään petraamaan.
https://m.youtube.com/watch?v=zO7tIJMwAeU
Ja milloin seuraava kisa??! En tiedä. Tulen kisoihin sitten kun koen olevani taas omalla tasollani. Kroatiassa kisan jälkeen taas tajusin kuinka paljon vielä on halua tehdä tätä täysin tosissaan! Huomasin että 2015 EM-kisoista lähtien ollut henkinen väsymys oli vihdoin katoamassa. Ärsytti katsoa A-ryhmän työntöjä ja miettiä että noihin rautoihin itsekin pystyisin. En halua että urastani johon olen niin paljon satsannut, jää viimeiseksi mielikuvaksi kaikille se räpellys jota viimeinen vuosi on ollut.
I'll be back!! ;-)
tiistai 28. maaliskuuta 2017
Vajaa viikko EM-kisoihin!
Niin se on aika taas kulunut siihen malliin että ensi viikolla pitäs nostaa EM-kisoissa. Annan nyt ihan rehellisen arvion tilanteestani. Kun viime vuodesta tuli useamman pikkuvaivan takia harjoituksellisesti välivuosi niin tämän kevään päätavoite oli saada treenata terveenä ja tehdä pohjaa kesää varten. Heinäkuun selkävaivojen jälkeen otin ensimmäiset etukyykyt tammikuussa ja ensimmäiset takakyykyt maaliskuussa. Ensimmäiset työntömaksimia isommat vedot maaliskuussa. Olympianostoja ja niiden apuliikkeitä olen pystynyt koko kevään treenaamaan tosi hyvin. Eniten homma tällä hetkellä jää jälkeen 2013-2015 vuosien tasosta ihan puhtaasti voimassa. Oikeastaan vasta viimeiset pari viikkoa on ollut treenitehot sitä mitä olisi pitänyt olla jo pari kuukautta jos ennätyksiin haluaisi päästä. Olen tyytyväinen siihen että selkä on kestänyt koventaa treeniä ja pohjaa on saatu tehtyä jotta kesällä pystyy alkaa kehittämään voimatasoja. Toisin kuin aiemmin, tämän vuoden ykköstavoite on MM-kisoissa eikä EM-kisoissa. Realistinen tulostavoite EMiin on nyt luokkaa 340. Jos siihen pääsen ja terveenä saan aloittaa kesän voimakauden niin lähtökohdat syksyyn ovat hyvät. Tarkoitus on nostaa ja kehittyä vielä vuosia niin olen halunnut tehdä kaiken huolella kiirehtimättä. Kaikesta huolimatta odotan reissua innolla! Meillä on iso ja vahva joukkue. Naisissa ennakkoon useampi pääsemässä A-ryhmään eli kaikki ensi viikolla Eurosportin ääreen kannustamaan suomalaisia!!! :-) Miesten joukkueessa on hyvä tekemisen meininki ja kovia rautoja tullaan näkemään, varsinkin akselilla Tokola-Retulainen!!!
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Kohti EM-kisoja! Kevään 2017 suunnitelmia.
Pitääpä tämäkin blogi yrittää taas elvyttää eloon :)
Vuoden 2017 treenit lähteny kivasti käyntiin ja päässyt taas tekemään terveenä perustreeniä. kevään kisakalenteri on seuraava: tammikuun lopussa piirinmestaruuskisat Rautiossa, helmikuussa SM-kisat Rovaniemellä, maaliskuussa Piiriottelu Jyväskylässä ja kevään/vuoden päätähtäin huhtikuussa Kroatiassa EM-kisat. Piirinmestaruudet menee vielä keskellä kovaa harjoituskautta lähinnä kovana harjoituksena mutta SM-lavalla odotellaan jo hyvää tulosta. Vastaavasti piirottelu toimii valmistavana kisana EM-kisoihin.
Tarkoitus on kevään aikana youtube-kanavalleni laittaa koosteita treeneistä tasaisin väliajoin. Kolme ensimmäistä pätkää ovat olleet aika samalla kaavalla mutta helmikuusta eteenpäin olis jo tarkoitus vähän erilaisilla teemoilla tehdä videoita esim. yksittäinen kova työntötreeni kokonaan lämmittelystä lähtien.
Instagramiin on tarkoitus laittaa kuvia ja videoita kisoista.
@miikaanttiroiko
Alla linkit tämän kuukauden treeneistä tehtyihin kooste pätkiin.
https://www.youtube.com/watch?v=2iQpxG85b6M
https://www.youtube.com/watch?v=Uqmi2Xoj9OY
https://www.youtube.com/watch?v=uzmfz8s6zVI&t=153s
Päivitetty lista mun uran dopingtesteistä.
Dopingtestit
Päivämäärä Tulos
06-tammi-2017 Virtsa: Negatiivinen
17-joulu-2016 Virtsa: Negatiivinen
21-syys-2016 Virtsa: Negatiivinen
09-kesä-2016 Virtsa: Negatiivinen
03-heinä-2016 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
Vuoden 2017 treenit lähteny kivasti käyntiin ja päässyt taas tekemään terveenä perustreeniä. kevään kisakalenteri on seuraava: tammikuun lopussa piirinmestaruuskisat Rautiossa, helmikuussa SM-kisat Rovaniemellä, maaliskuussa Piiriottelu Jyväskylässä ja kevään/vuoden päätähtäin huhtikuussa Kroatiassa EM-kisat. Piirinmestaruudet menee vielä keskellä kovaa harjoituskautta lähinnä kovana harjoituksena mutta SM-lavalla odotellaan jo hyvää tulosta. Vastaavasti piirottelu toimii valmistavana kisana EM-kisoihin.
Tarkoitus on kevään aikana youtube-kanavalleni laittaa koosteita treeneistä tasaisin väliajoin. Kolme ensimmäistä pätkää ovat olleet aika samalla kaavalla mutta helmikuusta eteenpäin olis jo tarkoitus vähän erilaisilla teemoilla tehdä videoita esim. yksittäinen kova työntötreeni kokonaan lämmittelystä lähtien.
Instagramiin on tarkoitus laittaa kuvia ja videoita kisoista.
@miikaanttiroiko
Alla linkit tämän kuukauden treeneistä tehtyihin kooste pätkiin.
https://www.youtube.com/watch?v=2iQpxG85b6M
https://www.youtube.com/watch?v=Uqmi2Xoj9OY
https://www.youtube.com/watch?v=uzmfz8s6zVI&t=153s
Päivitetty lista mun uran dopingtesteistä.
Dopingtestit
Päivämäärä Tulos
06-tammi-2017 Virtsa: Negatiivinen
17-joulu-2016 Virtsa: Negatiivinen
21-syys-2016 Virtsa: Negatiivinen
09-kesä-2016 Virtsa: Negatiivinen
03-heinä-2016 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
07-helmi-2016 Virtsa: Negatiivinen
20-joulu-2015 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
16-loka-2015 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
27-heinä-2015 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
05-heinä-2015 Virtsa: Negatiivinen
15-maalis-2015 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
13-joulu-2014 Virtsa: Negatiivinen
24-elo-2014 Virtsa: Negatiivinen
07-touko-2014 Virtsa: Negatiivinen
23-helmi-2014 Virtsa: Negatiivinen
21-tammi-2014 Virtsa: Negatiivinen
18-kesä-2013 Virtsa: Negatiivinen
03-maalis-2013 Virtsa: Negatiivinen
17-helmi-2013 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
13-loka-2012 Virtsa: Negatiivinen Presidents Cup Pietari
16-elo-2012 Virtsa: Negatiivinen
04-elo-2012 Virtsa: Negatiivinen Lontoon Olympialaiset
13-maalis-2012 Virtsa: Negatiivinen
12-helmi-2012 Virtsa: Negatiivinen
11-joulu-2011 Virtsa: Negatiivinen
30-loka-2011 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
21-elo-2011 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
18-helmi-2011 Virtsa: Negatiivinen
08-kesä-2010 Virtsa: Negatiivinen
06-maalis-2010 Virtsa: Negatiivinen
20-syys-2009 Virtsa: Negatiivinen
15-maalis-2009 Virtsa: Negatiivinen
18-syys-2008 Virtsa: Negatiivinen Nuorten EM Albania
25-elo-2008 Virtsa: Negatiivinen
02-maalis-2008 Virtsa: Negatiivinen
30-tammi-2008 Virtsa: Negatiivinen
15-joulu-2007 Virtsa: Negatiivinen
16-syys-2007 Virtsa: Negatiivinen
17-syys-2006 Virtsa: Negatiivinen
19-kesä-2006 Virtsa: Negatiivinen
15-helmi-2006 Virtsa: Negatiivinen
11-marras-2005 Virtsa: Negatiivinen
21-loka-2003 Virtsa: Negatiivinen
20-joulu-2015 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
16-loka-2015 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
27-heinä-2015 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
05-heinä-2015 Virtsa: Negatiivinen
15-maalis-2015 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
13-joulu-2014 Virtsa: Negatiivinen
24-elo-2014 Virtsa: Negatiivinen
07-touko-2014 Virtsa: Negatiivinen
23-helmi-2014 Virtsa: Negatiivinen
21-tammi-2014 Virtsa: Negatiivinen
18-kesä-2013 Virtsa: Negatiivinen
03-maalis-2013 Virtsa: Negatiivinen
17-helmi-2013 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
13-loka-2012 Virtsa: Negatiivinen Presidents Cup Pietari
16-elo-2012 Virtsa: Negatiivinen
04-elo-2012 Virtsa: Negatiivinen Lontoon Olympialaiset
13-maalis-2012 Virtsa: Negatiivinen
12-helmi-2012 Virtsa: Negatiivinen
11-joulu-2011 Virtsa: Negatiivinen
30-loka-2011 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
21-elo-2011 Virtsa: Negatiivinen
Veri: Negatiivinen
18-helmi-2011 Virtsa: Negatiivinen
08-kesä-2010 Virtsa: Negatiivinen
06-maalis-2010 Virtsa: Negatiivinen
20-syys-2009 Virtsa: Negatiivinen
15-maalis-2009 Virtsa: Negatiivinen
18-syys-2008 Virtsa: Negatiivinen Nuorten EM Albania
25-elo-2008 Virtsa: Negatiivinen
02-maalis-2008 Virtsa: Negatiivinen
30-tammi-2008 Virtsa: Negatiivinen
15-joulu-2007 Virtsa: Negatiivinen
16-syys-2007 Virtsa: Negatiivinen
17-syys-2006 Virtsa: Negatiivinen
19-kesä-2006 Virtsa: Negatiivinen
15-helmi-2006 Virtsa: Negatiivinen
11-marras-2005 Virtsa: Negatiivinen
21-loka-2003 Virtsa: Negatiivinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)