sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

EM-yhteenveto

Niin saatiin kisat nosteltua ja kotiin palattua. Viimeiset päivät ennen kisaa menivät aikalailla suunnitelmien mukaan ja painokin putosi jopa enemmän kun oli tarkoitus. Kisapainoksi tuli lopulta 93,58kg. Tempauksen lämmittely ei ollut mikään valtava menestys. 135kg ja 145kg olivet sen kuuluisan "metrin edessä" ja ainakin huoltajien kasvoilta oli aistittavissa pieni hermostuneisuus. Itse olin kuitenkin aika luottavainen sillä ei tämä uran ensimmäinen surkea lämppä ollut. Tempaus meni lopulta ihan kivasti, 150 ja 154 oli helppoja nostoja. 156nen taas pyöri niukasti yli ja se on suurin kisasta kaivelemaan jäänyt asia. Lavalla nostot tuntu tosi hyvälle ja varaa isompaankin olisi ollut. Työnnön lämppä eteni kivasti vaikka kova kuumuus välillä hieman aiheuttukin huimausta. Hyvän 180 jälkeen luottavaisena lavalle. No, 195 ekalla oli surkea nosto ja näin yksi yritys oli hukattu. Toiseen 196 ja väkisin runnottiin tulos vaikka ei nosto vieläkään kauhean hyvä ollut. Viimeiseen sitten laitettiin 201kg ja lähdettiin SE:n lisäksi tavoittelemaan B-ryhmän voittoa. Nosto oli koko päivän paras omalta osalta ja kruunasi erittäin onnistuneen kevään! :) Yhteistulos 355kg ja sinclairit yli 405.
Sitten pari tuntia oman kisan jälkeen palailtiin kisapaikalle kattoon miten A-ryhmäläiset selviytyy omasta urakastaan. Alkupainot kun saatiin tsekattua niin selvisi jopa mahdollisuus työntömitaliin. Se jäi lopulta yhtä nostoa vaille kun bulgaarian edustaja runttasi viimeisellään 205 kilon romut suorille käsille ja tuuletti samalla myös yhteistuloksen pronssia. Eli itselle tuli työnnöstä sija neljä ja yhteistuloksessa sija kuusi. Viidennen sijan hävisin tasatuloksella. Kultaa vei näytöstyyliin olympiavoittaja Adrian Zielinski. Pikku veli Tomasz varmisti Puolan kaksoisvoiton. Työnnössä hävisin olympiavoittajalle vain 9kg mikä oli hieno huomata ettei sitä tämän kauempana enään ole huipuista.

Nyt pidän parin viikon ylimenokauden ja sitten alkaa treenit kunnolla kohti syksyn MM-kisoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti