sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Ghetto Snatch ja MM-spekulaatiota

Tämän vuoden Ghetto Snatchiin tultiin ihan eri systeemeillä kun viime vuonna. Viime vuonna tultiin hyvin herkistelleenä ja tavoitteena oli tehdä kova tulos. Viime vuonna kisa menikin työnnön osalta loistavasti mutta MM-kisat meni huonosti joten tälle vuodelle otettiin erilainen lähestymistapa. Treenasin viikolla kovaa voimaliikkeissä ja odotukset olivat kisaan maltilliset. Tempaus on viime viikkoina alkanut ensimmäisen kerran tänä vuonna olemaan jo edes vähän sinnepäin mitä se viime vuonna parhaillana oli. Siksi luotin että tempaan 150 tuntumaan vaikka jalat oliskin ihan pois alta. Tosi jumiselta nostaminen tuntui mutta silti 150 tempaus tuntui yllättävän hyvälrä. Olin varma että tempaan viimeisellä 152 mutta tekniikka hajosi yliyrittämiseen. Kuitenkin parempaa kuin tänä vuonna kertaakaan. Työnnössä väsyneet jalat näkyi enemmän ja rivet oli tosi surkeita. Irrotus tuntui paljon normaalia raskaammalta. Siihen nähden 196kg työntötulos on ihan tyydyttävä vaikka tottakai kaukana niistä lukemista mihin pyritään. Palkintojen jaossa sanoinkin kun kuulin sinclairini,388, että väärällä sataluvulla ollaan....mutta suunta on oikea!


Nyt alkuviikko kovaa treeniä, keskiviikkona parin tunnin hieronta ja sitten alkaa herkistely kohti Houstonia. Kisojen alkuun 12 päivää. Oma kisapäivä näillä näkymin 25.11.
MM-kisojen starttilistat on tullut katseltua suht tarkkaan läpi. 748 nostajaa ilmoittautunut reilusta sadasta maasta. Huomaa että ollaan tärkeimmän olympiakarsinnan äärellä. Tämä on olympiadin kovatasoisin kisa. Kisojen A-ryhmät näkyvät jälleen Eurosportilta Arto Savosen asiantuntevasti selostamana. Tässä muutama oma poiminta mitä kisoista kannatta seurata.

Top 5 mielenkiintoisimmat sarjat:

1. Miesten 94kg: Hallitseva maailmanmestari Kazakstanin Zhassulan Kydyrbaev tykitti kotimaassaan juuri pääkisan alla hirmutuloksen 188kg+230kg hiukan ylipainoisena sarjaansa. Tämä vuosi näyttää onko Zhassulan matkalla Ilyinin kaltaiseksi sarjansa kuninkaaksi vai vaivaako "mestaruuskrapula" kuten maanmiehellä Vladimir Sedovilla oman mestaruuden jälkeen 2010. Mestarilla on kova työ puolustaa kruunuaan sillä sarja on valtavan tasokas! Maanmies ja vuoden 2013 hopeamitalisti Almas Uteshov on osoittanut nousukuntoa kuten myös tässä sarjassa arvokisadebyyttinsä tekevä Iranin Sohrab Moradi. Moradin näytöt Kv-lavoilla ovat toistaiseksi hieman keskikertaiset joten pelkkien hyvien treenitulosten perusteella en uskalla veikata häntä mestariksi. Euroopan mestari Liettuan Aurimas Didzbalis hyökkäsi Tbilisissä tempauksen ME:n kimppuun ja on yksi voiton tavoittelija jos tempauksessa saa kaulaa Kydyrbaeviin. Sarjan yllättäjä voi olla Venäjän superjunnu Khetag Khugaev. EM-kisoissa 18-vuotias dynamiitti oli yllättää Didzbaliksen ja ei ole ulkona mitalikammoittelusta nytkään.

2. Miesten 77kg. Kiina vastaan Armenia. Sarjan monivuotinen kuningas, olympiavoittaja ja maailmanennätysmies Lu Xiaojun on aina suosikki voittamaan kun lavalle astuu. Mies on siirtänyt tämän sarjan tempauksen ja yhteistuloksen ME:t ihan uudelle tasolle ja ollut voittaessaan aina ylivoimainen. Varmasti yksi kisojen seuratuimpia nostajia. MUTTA, herkullisen asetelmasta tekee sen että Lu kohtaa sen ainoan miehen joka hänet on arvokisoissa onnistunut kukistamaan. Tigran Martirosyan oli Armeniassa suuri kansallissankari voitettuaan maailmanmestaruuden 2010 Antalyassa. Armenian tämän vuosituhannen paras painonnostaja on tehnyt huikean uran jolle haetaan kruunua ensi vuonna Riossa! Asetelmasta tekee vielä komeamman sen että molemmat ovat loistavia tempaajia ja ovat raakaylöstyöntäjiä. Kisojen kovin kaksintaistelu! Kiina vs. Armenia asetelmaa lisää se että kaksikon haastajat tulevat myös näistä maista. Su Yingin ja Andranik Karapetyanin MM-mitali ei tulisi kellekkään asiantuntijalle yllätyksenä. Nuoresta Karapetyanista odotetaan Armeniassa Tigranin seuraajaa.

3. Miesten superi.
Venäjän Ruslan Albegov on kahdella maailmanmestaruudellaan, kahdella Euroopan mestaruudellaan ja Universiaadien voitolla osoittanut timanttiset kilpailijan lahjansa. Jokaisen painonnosto ihmisen kannattaa kiinnittää huomio myös Ruslanin loistavaan, superin miehelle poikkeuksellisen hyvään tekniikkaan!! 2013 vuoden kova kilpakumppani Iranin Bahador Moulaei omaa potentiaalin jopa ME-työntöön ja on varmasti Ruslanille kärsittyjen karvaiden tappioiden ja viime vuoden loukkaantumisen jälkeen motivoitunut juuri tähän kisaan! Venäjän Aleksey Lovchevin uskottiin viime vuonna syrjäyttävän maanmiehensä lihasvoiman rajapyykkinä. 2014 Tel Avivissa näyttävästi EM-kultaan jyrännyt Lovchev pystyy tempaamaan joukosta eniten mikä voi olla avain voittoon. Sarjan jokerikortiksi nimeän Viron työntökoneen Mart Seimin. Supervahvoista jaloistaan ja rauhallisesta luonteestaan tunnettu Mart on kehittynyt vuosi vuodelta taiseen ja nyt voisi olla paikka mitaliin. Viime vuonna tuli neljäs sija.


4. Naiset sarja 75kg. Nadezhda Evstyukhina on jo nyt 27-vuotiaana naispainonnoston legenda. Kolminkertainen maailmanmestari ja ME-työntäjä on tehnyt pitkän ja upean uran. Tällä(kään) kertaa kulta ei irtoa helpolla. Olympiavoittaja,Venäjältä aikanaan Kazakstaniin loikannut, Svetlana Podobedova on Evstyukhinan keskinäisissä kohtaamisissa kukistanut numeroin 2-1. Svetlana on parempana tempaajana niukka ennakkosuosikki. Kaksikon haastajat ovat myös kiveäkin kovempia. Olga Zubova palaa kahden vuoden dopingpannan jälkeen parrasvaloihin ja Venäjän painonnoston ihmetytön potentiaali riittää voittamaan koko kilpailun. Kiinan Kang Yuen on jo parin vuoden ajan tehnyt kotimaassaan hirmutuloksia mutta MM-lavalla ei ole vielä tullut huippuonnistumista. Hän(kin) pystyy onnistuessaan rikkomaan yhteistuloksen MEn. Sarjan jokerikortti on Pohjois-Korean Rim Jong Sim. Myös painonnostofanien suursuosikki Lydia Valentin tavoittelee jälleen suosikkien epäonnistuessa tempausmitalia.

5. Miehet sarja 56kg. Om Yun Chol vastaan kiinalaiset! Pohjois-Korean supertyöntäjä on hallinnut miesten pikkusarjaa Lontoon olympialaisista lähtien. Viime vuonna kuningas joutui tosissaan taistelemaan kruununsa puolesta mutta käänsi jälleen pelin vahvalla viimeisellä työnnöllä. Kiina lähtee lopettamaan Pohjois-Korealaisen dynastiaa kahden voimakoneen voimalla. Pekingin olympiavoittaja Long Qingquan on yrittänyt palata takaisin sarjan valtiaaksi mutta toistaiseksi ei ole löytänyt keinoa Omin kukistamiseen. Longin tarvitsisi saada tempauksessa Omiin pari kiloa eroa vaikka on itsekkin loistava työntäjä. 2010 ja 2011 maailmanmestari Wu Jingbiao on joukon kovin tempaaja ja pystyy ME-tulokseen suosikkilajissaan. Tarvitseen Omiin kuitenkin noin 10 kilon eron ennen työntöä voidakseen taistella kullasta. Miesten pienin sarja oli pitkään Turkin "tasku-dynamon" Halil Mutlun lopetettua kiinalaisten täysin dominoiva sarja joten kaksikolla Long-Wu on paineet palauttaa valtikka takaisin kotimaahan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti